Kiinteistön huoltoa laadukkaasti ja asiakaslähtöisesti Helsingissä

Soita ja kysy lisää!

Olemme Kallion ja sen lähiympäristössä jo yli 20 vuotta toiminut kiinteistöhuoltoalan perheyritys Helsingistä. Suurin osa alkutaipaleemme huoltosopimuksista on edelleenkin voimassa. Päämäärämme on ennen kaikkea tyytyväinen taloyhtiö asukkaineen. Päämäärän saavuttamiseksi teemme tinkimättömästi työtä kelloa katsomatta. Periaatteenamme on laadukas työnteko ja nopea palvelu.

Lupaamme muun muassa seuraavat asiat:

Vikailmoitukset otetaan työn alle viimeistään seuraavana arkipäivänä. 


Uuden asukkaan nimi on ovessa muuttoilmoituksen saatuamme kahden arkipäivän sisällä. Taloyhtiön ulkoalue on päivittäin kunnossa ja lumityöt hoidettu nopeasti sekä laadukkaasti. 


Sisäsiivoustoimintamme on laadukasta ja osaavan työnjohdon käsissä. 


Osaamme tehdä kokonaisvaltaiseen kiinteistöhuoltoon kuuluvat ongelmaratkaisut itsenäisesti, nopeasti ja kustannustehokkaasti. Tämä säästää isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen aikaa. 


Teemme useita huoltosopimuksen ulkopuolisia töitä ilman veloitusta tai erittäin edullisesti, kuten töhryjen poistoja ja ylimääräisten tavaroiden poisvientiä taloyhtiön tiloista, koska haluamme pitkäaikaisia huoltosopimuksia. 


Pyrimme toiminnassamme aina siihen, että taloyhtiön kustannukset minimoidaan, koska osaamme tehdä paljon asioita ilman kalliita ulkopuolisia palveluntarjoajia. 


Palvelumme asukkaille on aina ystävällistä perinteellisellä talonmiesasenteella. Asukkaita palvelee aina sama tuttu talkkari. Päivystyksemme toimii 24 h ja lumityöt tehdään vuorokauden ympäri. 


Lupaamme, että emme kasva liian suureksi kiinteistöhuoltoyritykseksi, sillä silloin emme voisi palvella asiakkaitamme niin laadukkaasti kuin tällä hetkellä. Laajan alihankinta- ja yhteistyöverkostomme avulla voimme toimia laadukkaasti ja nopeasti mitä erilaisimmissa työtehtävissä.

Tunnemme talomme

Yhdellä puhelinsoitolla saat esimerkiksi tietää, onko taloyhtiössä asuntoihin omat vesimittarit ja vesisulut, missä ne sijaitsevat tai missä sijaitsee päävesisulku. Tiedämme myös, tuleeko asuntoihin kolmivaihevirtaa vai ei, ja missä asuntojen sähkömittarit sijaitsevat. 


Myös muut taloyhtiöiden ja niissä sijaitsevien asuntojen tekniset tiedot ovat hallinnassamme pieniä yksityiskohtia myöten ja vain yhden puhelinsoiton päässä. Edellä mainitun vuoksi voimme palvella taloyhtiötä, sen asukkaita ja sidosryhmiä mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.


Kuulostavatko edellä mainitut asia liian hyviltä ollakseen totta? Näin ei ole meidän kohdallamme, vaan annamme mielellämme nykyisten sopimusasiakkaittemme suosituksia referenssiksi toiminnastamme.

Ota yhteyttä ja kysy lisää